Home > Yhteiskunta ja politiikka > Toimintaa tehostettava pakolaistulvan selvittämiseksi

Toimintaa tehostettava pakolaistulvan selvittämiseksi

syyskuu 12th, 2015

Maahanmuuttajien vastaanotto ei nykyisellään toimi, toimintaa on tehostettava ja nopeutettava koska kuluja ei ole vara nostaa. Myös turvapaikanhakijoiden on osallistuttava taloustalkoisiin. Nykyinen tilanne vaatii sääntöjen muokkaamisen erityistilanteeseen, tässä joitakin esimerkkejä vaikka hallituksen vapaasen käyttöön.

Lapset ensisijalla

Suurimmassa hädässä lähtömaissa on lapset ja heidän sijoittamisensa pitää on kärkikohde. Uskon että Suomesta löytyy paljonkin perheitä jotka ovat valmiita ottamaan turvapaikkaa tarvitsevan lapsen. Nykyinen säädäntö vain estää tämän, joten säädäntöä on muutettava.

Tiukempi seula maahantulossa

Rajalla on selkeästi otettava tiukempi linja maahan tulevien suhteen, vain erityisistä maista tulevat pakolaiset lähetetään vastaanottokeskuksiin, muuten käännytetään takaisin. Myös jo muista turvallisien maiden kautta tulleet käännytetään takaisin. Jos henkilöllä on matkustusasiakirjat ja tarpeeksi rahaa omaan oleskeluun, voidaan päästää maahan turistina.

Vastaanottokeskuksien toimintaa tehostettava

Vastaanottokeskuksia pitää sijoittaa tyhjillään oleviin valtion ja kuntien rakennuksiin, kuten entisiin varuskuntiin, vankiloihin, teollisuushalleihin jne. Yksityisiltä voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön tiloja, mutta niistä ei makseta vuokraa, vain käyttökulut.

Vastaanottokeskuksissa hakijoille tarjotaan majoitus ja ruoka. Majoitus joko yhteismajoitus tai teltassa riittävä jos muuta ei ole tarjolla. Varusmiehiäkin majoitetaan leireillä teltoissa. Jos ruokailua ei voida järjestää vastaanottokeskuksessa, tehdään yhteistyötä puolustusvoimien kanssa, varusmiehet saisivat harjoitusta kenttäolosuhteissa muonituksessa ja kenttäkeittiöstä.

Työvelvoite ylläpitoa ja käyttörahaa vastaan

Turvapaikanhakijat velvoitetaan työpalveluun josta heille maksetaan pieni korvaus käyttörahaksi. Työpalvelu voisi olla erilaiset vanhuksien ja muiden heikompien auttaminen, esimerkkinä vaikka halkojen hakkaaminen vanhuksille. Myös vanhusten ulkoilutuspalvelu voisi kuulua hakijoiden työvelvoitteeseen ja risusavotat metsissä. Myös vastaanottokeskuksien siivoaminen kuuluisi työvelvoitteisiin.

Liikkumista rajoitetaan

Turvapaikanhakijoiden liikkumista rajoitetaan, kunnes saadaan selvitettyä todellinen turvapaikan tarve ja henkilöllisyys. Myös maamme tavat ja säännöt on osattava ennen pääsyä vastaanottokeskuksien ulkopuolelle ja silloinkin aluksi vain rajoitettuna aikana. Jälleen voidaan käyttää vertailukohtana alokkaiden oikeutta liikkua varuskunnan ulkopuolella.

Myönteisen turvapaikan saamisen jälkeen on oikeus liikkua vapaammin. Kielteisen päätöksen jälkeen palauttaminen pitää tapahtua nopeutettuun tahtiin ja vapautta rajoitetaan lisää.

Yhteiskunta ja politiikka

Comments are closed.