Home > Urheilu > Miksi mäkijoukkue kisoihin vajaamiehityksellä

Miksi mäkijoukkue kisoihin vajaamiehityksellä

tammikuu 26th, 2016

skij03Viikonloppuna Puolan Zakopanessa Suomen mäkijoukkue ei osallistunut joukkukisaan, koska matkaan oli lähetetty vain kolme hyppääjää. Yhden hyppääjän lisääminen tuskin olisi kaatanut maajoukkueen taloutta. Suomella olisi ollut hyvä sauma kisata Sveitsin kanssa toisen kierropksen paikasta.

Joukkuekilpailu on paikka jossa on mahdollisuus venyää ja löytää kadoksissa oleva hyppy. Epäonnituminenkaan ei ole niin paha takaisku yhdelle hyppääjälle. Jokaisella suomalaisella maajoukkuehyppääjällä on takana näyttöjä että osaavat hypätä. Se hyppy pitää vain löytää jokaisen.

Nyt tuntuu kuin koko mäkijoukkuetta vaivaa vatulointi ja päättämättömyys. Selvää linjaa ei ole näjhtävvissä, poikkoillaan kuin nykyhallitus. Lähetetään täydet joukkueet kisoihin ja luotetaan niihin jotka on lähetetty. Myös nuorta kaartia on hyvä totuttaa kansainvälisiin kisoihin, niin maailmancupissa kuin muissa FIS-kisoissa.

Vai ollaanko jo jämähdetty ajatteluun huonosta menestyksestä eikä kehdata lähteä mukaan kisoihin. Tämä on täysin väärä ajattelutapa, onnistumisista se nousu jälleen lähtee.

Urheilu

Comments are closed.