Home > Kynäilyt > Hyvästi kokoomus

Hyvästi kokoomus

syyskuu 18th, 2012

Yli kolmenkymmen vuoden Kokoomuksen kannattaminen ja äänestäminen tuli nyt tiensä päähän. Nuorempana olin jopa aktiivisesti mukana nuorten ja Tuhatkunnan toiminnassa. Olen pettynyt Kataisen johtaman Kokoomuksen linjaan ja toimintaan.

Kokoomus olisi minulle omiaan jos olisin pieniperheinen suuryrittäjä, mutta kun olen suurperheinen pienyrittäjä ja vielä siaraseläkkeellä, niin vaikea löytää mitään minulle sopivaa.

Viimeinen naula arkun kanteen oli viime aikoina hehkutettu viesti, ettei kunnallisvaaleissa ole kyse hallituksen toiminnasta. Uskon jopa että jos Kokoomus pärjää valtakunnallisesti tai saa vaikka torjuntavoiton, niin sitä pidetään luottamuksen osoituksena hallituksen toiminnalle. Tämä on niin kaksinaamaista ja kansalaisia väheksyvää, että meni viimeisetkin pisteet.

Olen kyllä valmis myöntämään olevani väärässä jos kunnallisvaalien mahdollisen voiton/torjuntavoiton jälkeen Kokoomus edelleen tuo julki, että kyseessä on vain kunnallisvaalit eikä luottamuksen osoitus hallituksen politiikalle. Mahdollisen tappion jälkeen annettuja lausuntoja en noteeraa ollenkaan.

Aikaisemmin naureskelin Perussuomalaisten uhoamiselle ja toilailuille, mutta viimeaikoina olen ajatellut että on paljon parempi nauraa kuin itkeä. Kokoomuksen politiikka on viime aikoina saanut minut vain itkemään. Pyyhin kyyneleet silmäkulmasta ja siirryn hyväntuulisena kannattamaan Perussuomalaisia.

Kynäilyt

Comments are closed.